Piippulääkäri

Piippulääkärin tarina alkoi Suomessa yli 30 vuotta sitten

Suomessa ja maailmalla perinteiset lämmönlähteet ovat olleet puu, öljy ja kaasu. Kaikki nämä ovat vaatineet toiminnassaan savupiipun. Perinteisesti piiput on asuin- ja teollisuuskiinteistöissä valmistettu tiilestä muuraamalla. Muuraukset ovat aikojen saatossa rapautuneet ja ainoa tapa piipun korjaamiseksi oli korjausmuuraus tai piipun purku ja uudelleenmuuraus. Vuosien mittaan syntyi suuri tarve palveluillemme. Tällöin alkoi Piippulääkärin tarina, vuonna 1988.
Piippulääkäri aloitti toimintansa putkittamalla hormeja haponkestävällä teräsputkella, sisäpiipulla. Edelleen putkitus on ainoa vaihtoehto poltettaessa öljyä tai kaasua niiden suuren kondensoinnin vuoksi. 

Piippulääkäri on toiminut Suomessa nyt yli 30 vuoden ajan. Ala on kehittynyt paljon ja kehittyy edelleen. Olemme mukana järkevissä uusissa innovaatioissa, mutta kuitenkaan unohtamatta perinteisiä arvoja, aitoa käsityötä ja käden taitoa, taikka vanhoja hyväksi todettuja perinteisiä materiaaleja ja arvoja.

Fysiikan lainalaisuudet eivät muutu, mutta kaikki muu muuttuu ja kehittyy. Eläkäämme ja kehittykäämme sen mukaan.

Yhteistyöterveisin

Piippulääkäri 

Piipputohtori Janne Lumme